Siirry pääsisältöön

Ehdokas: Jyri Kankila

 

Jyri Kankila

 1. Kuka olet?

Olen Jyri Kankila, 64-vuotias syntyperäinen pälkäneläinen ja noin puoli elämääni sitten synnyinkuntaani paluumuuttanut perheellinen mies. Koulutukseltani olen mikrobiologi (MMM, agronomi), ja työuraani on kuulunut ainakin maataloustutkimusta, lääketeollisuutta, yliopiston verkko-opetuksen kehittämistä, verkkomediaa ja muuta kirjoittamista. Nuorena myös käytännön maataloustyöt tulivat tutuiksi. Elinikäisen oppimisen polullani laajensin osaamistani viimeksi rakennusterveysasioihin. Elämänkokemusta on myös työttömyydestä ja sen aiheuttamista vaikeuksista. Harrastan yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäksi kotiseutuasioita, laajemminkin historian tutkimista, rennonpuoleista puutarhanhoitoa, perinnerakennusten korjailua ja Pälkäneen Teatterissa näyttelemistä. Ja olen kotitarvepianisti. Perheeseeni kuuluu vaimo ja neljä aikuista lasta.

2. Mikä sai sinut lähtemään ehdokkaaksi kuntavaaleihin?

Aikoinaan Vihreiden toimintaa Pälkäneellä käynnistettäessä mukaan lähtöäni motivoivat esimerkiksi harjualueiden puolustaminen kohtuuttomalta soranotolta ja talouskuripolitiikan vaikutukset muun muassa vanhustyön asiakkaisiin ja työntekijöihin.

Oltuani viisi vaalikautta kunnanvaltuutettuna jättäydyin pois luottamustehtävistä yhden kauden ajaksi. Lähdin uudelleen ehdolle vuoden 2017 vaaleihin, koska ääriajattelu ja väärän tiedon jakaminen olivat nousussa Suomessa ja tunsin velvollisuudekseni olla taas mukana maltillisuutta ja järkiperäisyyttä korostavassa voimassa, Vihreissä.

Tällä uusimmalla vaalikaudella luottamushenkilöiden yhteistyö keskenään ja viranhaltijoiden kanssa sujui niin hyvässä hengessä, että oli helppo lupautua jälleen ehdokkaaksi.

3. Miksi Vihreät?

Vihreyteni muotoutui varmaankin jo lapsuudessa rakkautena lähiympäristön luontoon ja kauniisiin kulttuuriympäristöihin ja suruna niiden tuhoutumisesta. Kun nyt paljon isommaksi varttuneena katselen maailmaa laajasti ja tarkastelen eri puolueita, näen Vihreät parhaimmin yleistä etua ajavana joukkona eikä jonkin eturyhmän lyhytaikaisten hyötyjen tavoittelijana.

Ihmisten yhdenvertaisuus ja köyhyyden torjunta ovat paitsi eettisesti oikein, myös kaikkien yhteinen etu, vahvimpienkin, koska niin saamme kaikki mukaan rakentamaan hyvinvointia ja parempaa yhteiskuntaa. Yleiseen etuun kuuluvaksi lasken senkin, että ei aiheuteta kärsimystä tai vahinkoa myöskään äänioikeutta vailla oleville, kuten eläimille, luonnolle ja tuleville sukupolville.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pälkäneen Vihreät ehdokkaat kuntavaaleissa 2025

Ehdokas: Anni Niva

  Anni Niva Kuka olet? Olen 51- vuotias opinto-ohjaaja. Syntyisin olen Itä-Suomesta ja Pälkäneellä, Huhtioisten kylässä, olen asunut 20 vuotta. Vapaa-aikanani olen kuntoliikkuja, yhdistystoimija ja kulttuurin suurkuluttaja. Pidän myös urheilun seuraamisesta ja vapaaehtoistöistä. 2. Mikä sai sinut lähtemään ehdokkaaksi kuntavaaleihin? Totta kai minua kiinnosta oman elinympäristöni asiat ja koen, että tässä elämänvaiheessa pystyisin panostamaan kuntavaikuttamiseen. Haluan antaa oman panokseni kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Olen mukana useammassa pälkäneläisessä yhdistyksessä/harrastusryhmässä ja niidenkin kautta olen päässyt perehtymään asioihin, jotka kuntalaisia puhuttavat ja joihin toivotaan muutosta. Viimeisen vuoden aikana olen myös opiskellut avoimessa yliopistossa hallintotieteiden perusopintoja ja ne ovat innostaneet minua entistä enemmän näkemään, kuinka kunta- ja aluepoliittinen päätöksenteko toimii. Opintoihin on kuulunut myös liikuntahallinnon  ja -politi...